sunnuntai 4. elokuuta 2013

Alkoholista Yhteiskunnassa 2 - Prof. Ilkka Volosen kritiikki

Olin melko vakuuttunut että en palaisi tähän aiheeseen näin nopeasti koska edellinen kirjoitukseni oli mielestäni tarpeeksi kattava ratkaisumallin osalta. Sitten huomasin pahan puutteen, varsinaiset perusteet mallin muuttamiselle puuttuvat. Siis, esitelty malli on täysin ylivertainen nykyiseen verrattuna mutta se ei vielä tarkoita että nykymallia täytyisi muuttaa. JOS nykymalli toimisi niin silloinhan ei olisi mitään tarvetta muuttaa mitään mihinkään vaikka asiat kuinka paranisivat, muutos olisi vain erilaisuuden tavoittelua ja sisältää kuintekin aina yllätysmomentteja. Mutta kun nykymalli ei toimi. Siksipä jotain on tehtävä.

Lisäpontta tämän kirjoituksen tarpeelle sain kun luin Itä-Suomen yliopiston terveyspolitiikan professori Ilkka Vohlosen ratkaisut jutussa: "Sikspäkki keinoja, joilla Suomi raitistuu varmasti". Kaikki pisteet optimismista mutta nyt mentiin pahasti metsään. Ensinnäkin tulisi tajuta faktaksi jo edellisessä kirjoituksessa mainitsemani seikka kädellisten taipumuksesta alkoholin käyttöön. 10% selvinpäin, 85% kohtuukäyttäjiä ja 5% ongelmallisia, näin aina kun alkoholia on saatavilla. 

On melkoinen harhaluulo että jokin keino muuttaisi tämän. Alkoholia ei voi poistaa yhteiskunnasta mutta sen käyttöä voi ohjata järkevämmäksi. Ja se ei tapahdu professorin listaamin keinoin, katsotaampas.


1. Ensimmäisenä pistetään stoppi niille, jotka tissuttelevat päivittäin.


"Kaupassa myytävä keskiolut laimennetaan eli promillerajaa tiputetaan ja sitä vahvemmat tuotteet siirretään Alkon hyllylle. Näin kunnon keskiolutta ei ole houkutuksena ostaa joka kioskista ja kaupasta. Se jää joko ostamatta tai sitten pitää tyytyä pienempään hönöön ja pienempiin terveydellisiin haittavaikutuksiin."

Niin, tai sitten muodostat naapuruston kanssa ringin jossa jaetaan hakureissut etelä-naapuriin. Tuotteiden hakuralli on jo nyt täysin poissa räpylästä. Lisääntynyt tuonti vain johtaa salakauppaan, haittojen lisääntymiseen, etenin nuorten juomiseen ja verotulojen luisumiseen lahden taakse.


2.Tulevaisuuden alkoholistit kuriin


"Esimerkin voima on suuressa roolissa, kun vaikutetaan aloitteleviin juojiin. Aikuisten pitää kantaa vastuunsa ja ohjata nuoria omalla esimerkillä. Aikuisilta nuoret oppivat miten, minkälaisissa yhteyksissä ja kuinka paljon alkoholia käytetään. 

Alkoholin ei pitäisi kuulua niin moneen paikkaan ja yhteyteen kuin missä sitä nykyisin Suomessa käytetään. Humalassa törttöily on monissa kulttuureissa häpeän aihe, mutta suomessa sillä ylpeillään."


Nykyinen mallimme on myydä ihmisille halpaan hintaan rajaamaton määrä alkoholia kotiin jossa sitten vedetään estottomat perseet, hakataan vaimo sekä lapset ja sammutaan hankeen. Kun ottaa huomioon kohdan yksi niin tämä malli vain lisääntyisi. On omituista että professori ei näe tätä ongelmana vaan haluaa suitsia näkyvyyttä esim. urheilutapahtumissa. Voisiko kuitenkin olla niin että on parempi aikuisten tulla katsomaan lätkää halpa tuoppi kourassa hallille ja lasten pitää kotikatsomo rauhassa selvin päin kuin se, että isä kahdeksan kaverinsa kanssa tulee pitämään koti-studiota, vetää estottomat perseet, heittää telkkarin ikkunasta hävityn matsin jälkeen ja sammuu hankeen? Luultavasti tälläkin ylpeillään sitten seuraavana päivänä. Ja pahinta on että tämä opittu käyttäytymismalli periytyy heti kun lapsi täysi-ikäistyy.

Miksi alkoholi kuuluu nimenomaan kotiin? LAPSET kuuluvat kotiin ja alkoholi ei kuulu lasten lähelle. Miksi alkoholi ei kuulu sinne ainoaan paikkaan jossa ei ole ala-ikäisiä ja jossa se liialleen vedettynä tuomitaan, eli ravintolaan? Kyllä siinä tyhmempikin oppii kun on pari kertaa pistetty pihalle miettimään elämän tärkeysjärjestyksiä.

3. Hinta ylös niin, että kirpaisee


"Kallistuminen ei haittaisi juurikaan hyvätuloisia, jotka juovat keskimäärin vähemmän. Heille olisi sama maksaako viinipullo viisi euroa enemmän. Sen sijaan paljon käyttävien kukkaroon se kävisi.

Hinnan nousu puree erityisen hyvin nuoriin, jotka aloittelevat tissuttelun siiderillä sun muilla ja oluilla ja lonkeroilla. Nuoret joutuvat miettimään tosissaan mihin saavat vähät rahansa riittämään."

On hämmentävää miten vähän professoritason ihminen ymmärtää oman alansa keskeistä sisältöä. Paljon käyttävät ovat addikteja, he eivät katso hintaa, tuotteen turvallisuutta tai yleensäkkään mitään muutakaan. Heille riittää että tuotetta on. Jo kohta yksi sai aikaan salakauppaa, tämä varmistaisi täydellisen patojen murtumisen. Paljon juovat saisivat tavaransa halvemmalla salakaupan ansiosta, käyttö lisääntyy samoin kuin haitat.

Etenkin nuoret löytäsivät salakauppiaat varsin nopeasti. Se 22v. Pena joka haluaa 16v. Lissulta hakee Lissulle varmasti mitä vaan ja siinä sivussa tulee kavereille. Näin se toimii, kyselkää vaikka. Ja rahat riittävät varmasti pidemmälle kuin nykysysteemissä, eli ei kirpaissutkaan ja rikkaathan tästä eivät välittäneet siis muutenkaan.


4. Pakolliset puhallutukset terveyskeskuksiin


"Vohlosen mukaan jokainen terveyskeskuspäivystykseen tuleva ihminen pitäisi puhalluttaa, jotta päästään selville ihmisten alkoholin käytöstä."

Fasismia.

Jos tätä aletaan tehdä niin menee päivä ja meillä on liuta ihmisiä vaatimassa muitakin testejä, kolesteroli, verensokeri yms. kokeita. Kaikille näille löytyy kansanterveydelliset perusteet. 


Jos näitä aletaan tehdä niin menee päivä ja meillä on liuta ihmisiä vaatimassa että alkoholistien, sokerinsyöjien, liikaa rasvaa ja suolaa käyttävien, tupakoitsijoiden ja kenen tahansa muun soveltuvan terveydenhuolto tulee ottaa pois valtion kontolta. Ja siinä meni sitten vapaan hyvinvointi Suomen viimeinenkin linnake, yleinen ja yhtäläinen terveydenhuolto.
--------------------------------------------------------------
Olisin mielelläni jatkanut katsaustani professori-humoristin sikspäkin kahteen muuhunkin kohtaan mutta ilmeisesti keinoja olikin sitten vain neljä. Noh, keinot olivat muutenkin sen tasoisia joita voi odottaa ihmiseltä jolla on vaikeuksia laskea kuuteen.


Vielä huolestuttavampaa on se että professorin keinoihin melko pitkälle pohjautuu koko nykyinen alkoholipolitiikka. Alkoholin tulee maksaa paljon, sitä ei saa saada mistään, siitä ei saa kertoa kellekkään positiivisessa mielessä ja ongelmakäyttäjiä pitää vähintäänkin valvoa, parhaassa tapauksessa sanktioida.


Nämä, aivan tavalliset, asiat voisi hoitaa toisinkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti